Taktiikkani laskumarkkinassa

Tämä viikko on ollut huomattavasti keskimääräistä helpompi sijoittajalle, jonka taktiikka on laadittu etukäteen. Kaikille muille viikon alamäki on tarjonnut jännittävää epävarmuuden aikaa.

Minun ei ole rehellisesti sanottuna tarvinnut miettiä tällä viikolla hetkeäkään toimintaani osakemarkkinoilla. Tämä johtuu siitä, että strategiani on päätetty etukäteen. Viikon aikana on tapahtunut suuria muutoksia osakkeiden arvostuksessa ja sillä ei ole kummoista roolia strategiassani. Ei oikeastaan missään muussa asiassa kuin ostokohteen valinnassa. Myyntiä ei ole siis tarvinnut miettiä missään kohti.

Toinen strategiani kulmakivi on olla koko ajan lähes 100 % osakkeissa, vararahastoa lukuunottamatta. Lisää osakkeita ostetaan siis silloin kun käteiskassaan tulee rahaa eli yleensä pian palkkapäivän jälkeen. Tällä viikolla en ole saanut merkittävästi lisää käteistä, joten ostamistakaan ei ole tarvinnut harkita.

Eli:

1. Lisää osakkeita ostetaan silloin kun palkka tulee tilille

2. Myyntiä harkitaan vain silloin, jos joku yritys leikkaa merkittävästi osinkoaan

3. Osingoista nautitaan joka viikko

Piensijoittajan elämä on huomattavan helppoa markkinoiden heilumisesta riippumatta, kunhan strategia on vaan etukäteen laadittu ja siinä pysytään. Osakesalkun arvolla ei ole minulle sijoitustavoitteen osalta suurtakaan roolia, joten sitä ei tarvitse varsinkaan laskumarkkinassa seurailla. Takkiin tulee, mutta ainoastaan virtuaalisesti ja väliaikaisesti.

Helppoa ja yksinkertaista. Jopa jyrkässä laskumarkkinassa. Herättäkää maaliskuun puolivälissä palkkapäivän jälkeen kun on taas aika käydä ostoksilla.

PS. Henkilökohtaisesti luulen, että koronavirus on aiheuttanut suhteellisen nopeasti ohimenevän markkinahäiriön. Tämä on kuitenkin pelkkä arvaus, enkä anna henkilökohtaisten luulojeni vaikuttaa etukäteen laadittuun sijoitusstrategiaani. Samasta syystä en spekuloi päivittäisellä arvopapereiden hinnanmuodostuksella, sillä se on pelkkää arvailua ja siten sopivaa treidareille sekä muille lottoamisen ystäville.

Elämä ilman autoa

Myin autoni viime vuoden lopulla enkä ostanut uutta tilalle. Tällä liikkeellä oli tarkoitus kokeilla, voinko säästää ison kasan rahaa elämällä ilman autoa. Kyseessä on ollut minulle melkoinen ihmiskoe, sillä olen omistanut auton käytännössä lähes katkotta siitä lähtien kun sain ajokortin 18-vuotiaana. Nyt muutaman kuukauden autotonta elämäntapaa viettäneenä on aika tehdä arvio tämän kokeen tuloksista.

Kuten melkein kaikissa asioissa, myös autottomassa elämässä on hyviä ja huonoja puolia. Osaa näistä osasin etukäteen odottaa ja osa tuli hieman yllätyksenä. Aloitetaan hyvistä puolista.

  1. Raha – Säästän jo kuukausitasolla ihan järkyttävän määrän rahaa. Tällä hetkellä kaikelle liikkumiselle tulee kuukaudessa hintaa alle 100 euroa. Melkein saman verran meni aiemmin oman auton polttoaineisiin, puhumattakaan vakuutuksista, veroista, huolloista, pysäköinnistä, arvonalenemasta jne. Nykyinen summa sisältää kuukausilipun ja säännöllisen epäsäännöllisiä lisävyöhykematkoja. Taksia en ole tarvinnut vielä kertaakaan autottoman jakson aikana.
  2. Hyötyliikunta – En asu ihan linja-autopysäkin tai juna-aseman vieressä, joten saan päivittäin ihan pakon sanelemana jonkin verran hyötyliikuntaa. Edestakainen työmatkani sisältää noin kolme kilometriä kävelyä, joka tulee jokaisena arkipäivänä bonuksena muun liikunnan päälle. Lisäksi hoidan myös kaikki kauppareissut kävellen (joko erikseen tai kilometrin lisälenkkinä työmatkalla).
  3. Muu kulutus – Koska hoidan kauppareissut kävellen, se tarkoittaa että kaikki ostokset on myös kannettava itse kotiin. Olen huomannut ostavani hieman vähemmän mehuja, kivennäisvesiä, olutta ynnä muita elintarvikkeita, joita ilmankin ihminen näemmä hengissä selviää.

Näistä kaksi ensimmäistä olivat ihan odotettuja ja toivottuja hyötyjä, mutta viimeinen tuli jossain määrin yllätyksenä.

Vaikuttaa hyvältä, eikö? No, ei tämä kuitenkaan pelkkää upeaa mahtavuutta ole ollut vaan joitain miinuspuoliakin on tullut kokeen aikana vastaan.

  1. Joustavuuden ja vapauden puute – Tämä oli odotettavissa, mutta ilman autoa olet julkisten kulkuneuvojen aikataulujen, fillarin tai omien jalkojen varassa. Lyhyillä matkoilla tämä ei haittaa, mutta kun asioita pitää hoitaa kauempana niin suunnittelua vaaditaan ja joskus asioita pitää vaan siirtää tai jättää tekemättä, koska ei ole omaa autoa.
  2. Liikkumiseen kuluu aikaa – Työmatkani kesto ei juurikaan kasvanut vaihtaessani julkisiin. Tämä onkin hyvä asia, sillä se on (valitettavasti) matka, joka pitää tehdä usein. Sen sijaan muu matkustus esimerkiksi harrastuksiin, kavereiden tai omien vanhempien luokse saattaa kestää varsinkin tiettyinä viikonpäivinä tai ajankohtina huomattavastikin kauemmin kuin aikaisemmin. Tästä johtuen joitain matkoja jää myös kokonaan tekemättä.
  3. Julkiset kulkuneuvot eivät ole viihtyisiä – Oma auto on lopulta aika luksusta. Pystyt säätämään istuma-asennon, lämpötilan ja matkustamon muutkin olosuhteet mieleiseksesi. Julkisissa et saa välttämättä edes istumapaikkaa. Vielä suurempana miinuksena on matkaseura, jota et valitettavasti saa valita. Normaalissa työmatkaliikenteessä kulkuvälineet ovat melko täynnä, mutta matkustava kansalaisaines on suhteellisen sivistynyttä ja hyväkäytöksistä. Samaa ei valitettavasti voi sanoa iltojen ja viikonloppujen matkustajista. Alkoholistit, nistit ja huonokäytöksinen ”nuoriso” käy liiankin tutuksi.
  4. Sää – Työmatkani sisältää kolme kilometriä kävelyä. Ja se fakta ei ole riippuvainen siitä, sataako ulkona kaatamalla vettä kera 20 m/s tuulen vai ei. Enough said.

Olen taipumassa sille kannalle, että taloudellisen riippumattomuuden budjettiin minun kannattaa laskea varaus oman auton aiheuttamille kuluille. Loppujen lopuksi, tavoittelen taloudellista riippumattomuutta vapauden takia ja auton omistaminen vielä nykyäänkin enemmänkin lisää kuin rajoittaa vapautta. Poliittinen päätöksenteko on vaakaa tehokkaasti toiseen suuntaan kallistanut jo pitkän aikaa ja autoilijoita on lähinnä käytetty pohjattoman verokirstun täyttäjinä, mutta kyllä se oma auto tuo maksuvelvoitteiden ohella myös liikkumisen vapautta.

Toistaiseksi mennään kuitenkin näin. En itsekään vielä tiedä, kuinka pitkään tulen autottomana jatkamaan, mutta tavoitteena on mennä nyt ainakin tämän vuoden loppuun tällä tavalla. Pidätän kaikki oikeudet muutoksiin lyhyelläkin aikavälillä.

The Millionaire Next Door

Tai tuttavallisemmin miljonääri naapurissa. Sain siis vihdoin luettua tämän henkilökohtaisen taloudenhoidon perusteoksiin kuuluvan kirjan ja tässä tekstissä arvio kyseisestä kokemuksesta.

Kirjan olennainen havainto tiivistyy seuraavaan lauseeseen:

”Unfortunately, most Americans think that they are emulating the rich by immediately consuming any upward swing in their cash flow.” – Thomas J. Stanley

Millionaire Next Door on Thomas J. Stanleyn ja William D. Dankon laajoihin tutkimuksiin perustuva vuonna 1996 julkaistu kirja. Kirjan perusteena on laajat 80- ja 90-luvuilla tehdyt kysely- ja haastattelututkimukset Amerikan rikkaista. Rikkaiksi on tutkimusmateriaalissa laskettu kotitaloudet, joiden omaisuus on yli miljoonan dollarin arvoinen. Nykyrahassa mitattuna tuo raja olisi tietysti korkeampi, mutta yleisesti kaikki kirjassa esitetyt tulot, menot ja tavaroiden hintoihin pohjautuvat osat toimivat sujuvasti kun ajatteli päässään suoraan 1 USD = 1 EUR vaihtokurssilla. Kirjassa viitataan runsaasti konkreettisiin summiin kun miljonäärien ja muiden hyvätuloisten kulutusta vertaillaan.

Kirjan perusajatuksena on selvittää, miten suuren omaisuuden kerryttäneet ihmiset ovat pystyneet sen tekemään. Tähän kysymykseen se pystyy vastaamaan aika hyvin ja vastaus ei ole FIRE-skeneen tutustuneille suuri yllätys. Suurin osa miljonääreistä kuluttaa kuten keskiluokka, eikä varallisuus näy päälle päin. Miljonäärit ostavat käytettyjä autoja eivätkä tuhlaa rahaa mittatilauspukuihin. Osa miljonääreistä on saavuttanut merkittävän varallisuuden keskiluokkaisilla tuloilla, mutta suurin osa myös tienaa hyvin (kirjassa usein mainittu raja hyvätuloisella on 100.000 USD vuodessa).

Mielenkiintoisinta antia on kulutustottumusten vertailu kahden eri ryhmän välillä, PAW ja UAW. Ryhmä PAW koostuu esimerkillisistä varallisuuden kasvattajista (prodigious accumulators of wealth) eli kirjan mallioppilaista ja ryhmä UAW alisuorittajista (under accumulators of wealth). Jako näihin ryhmiin tehtiin omaisuuden perusteella laskukaavalla ikä * vuositulot ennen veroja / 10. Sinulla pitäisi siis olla omaisuutta kaavan antaman tuloksen verran. Jos omaisuutesi on yli kaksi kertaa enemmän kun kaavan antama tulos, olet PAW. Jos omaisuutesi on vähemmän kuin kaavan tulos jaettuna kahdella, olet UAW. Muussa tapauksessa omaisuutesi on keskimääräisellä tasolla. Sivuhuomatuksena sanottakoon, että kaava on aika tiukka ja esimerkiksi itse en sen antamaan tavoitteeseen pääse – en edes lähelle. Olen siis lähempänä kategoriaa UAW kuin PAW. Ollakseni PAW, nettovarallisuutta pitäisi löytyä yli 600.000 euroa.

Kotiin, ajoneuvoihin ja vaatteisiin tapahtuvaa kulutusta vertaillaan UAW ja PAW ryhmien välillä useiden esimerkkien avulla, mutta sen lisäksi kirjassa käsitellään perheen vaikutusta omaisuuden kartuttamiseen ja käyttäytymismallien periytymistä. Itselleni vähemmän kiinnostavia osioita olivat jotkin perheen sisäisiin raha-asioihin kuten perintöihin keskittyvä luku. Taloudellisen käyttäytymisen periytymisestä yleisesti oli mielenkiintoista lukea, mutta käytännön vinkit kuolinpesän hoidosta ja perinnönjaosta eivät tuntuneet itselleni kovin ajankohtaisilta.

Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja, joka saa miettimään omaa kulutuskäyttäytymistä ja sitä, mikä on oikeasti tarpeellista. Hardcore visukintuille kirjassa ei ole välttämättä mitään yllättävää, mutta mielenkiintoisia case-esimerkkejä löytyy tukemaan säästeliästä elämäntapaa. Välillä tosin käy kirjassa esiteltäviä urakeskeisiä kitupiikkejä jopa hieman sääliksi. Sisällössä näkyy paikoitellen kirjan ikä, esimerkkinä vaikkapa lehti-ilmoittelun avulla tapahtuva autokauppa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin suositeltava opus. Jos haluat lukea yhden FIRE-hörhöjen perusteoksista, voit tilata sen alla olevasta linkistä (huom. affiliate-linkki). Tietysti kannattaa sitä ennen tarkistaa saatavuus lähikirjastosta ja säästää nekin rahat!linkistä.

Adlibris – The Millionaire Next Door

10 vuoden kulut säästössä

Joulukuussa tuli täyteen yksi virstanpylväs. Omaisuuteni kattaisi nyt kuluni yli kymmenen vuoden ajan. Katto pysyisi siis pään päällä ja ruoka pöydässä seuraavat 10 vuotta, vaikka ansiotuloni putoaisivat heti huomenna nollaan eikä yhteiskuntakaan mitään tukia tarjoaisi. Se luo kieltämättä tiettyä turvallisuuden tunnetta.

Varallisuutta on nyt yli 180.000 euroa ja kuukausikulutukseksi olen laskenut 1500 euroa.

Kulutuslukema ei ole välttämättä kovin tarkka, sillä se ei pohjaudu tämän hetkiseen tai historialliseen kulutukseen vaan arvioon tulevasta. Tällä hetkellä kulutan tuota vähemmän, sillä lyhennän asuntolainaani selvästi normaalia pienemmissä erissä. Historiassa olen kuluttanut selvästi arviota enemmänkin, mutta olen hiljattain mm. luopunut autosta, joka on laskenut kuluja huomattavasti.

Omaisuuteen lasken tässä yhteydessä vain osakkeet ja käteisen, josta on vähennetty velat. Asuntovarallisuus tai toisaalta asuntolainakaan ei tähän summaan sisälly, puhumattakaan irtaimistosta.

Perinteisen arvion mukaan taloudelliseen riippumattomuuteen riittää, että säästössä on 25 vuoden kulutus. Tähtään samaan, mutta en siis laske säästöihin koko nettovarallisuutta vaan ainoastaan rahoitusvarallisuuden.

Arvioin kaksi vuotta sitten aloittaessani tämän blogin kirjoittamisen, että matkaa taloudelliseen riippumattomuuteen on noin seitsemän vuotta. Olen tavoitevauhdissa ja yhä näyttää siltä, että maali voi olla saavutettavissa tuossa ajassa eli viiden vuoden sisällä. Se tosin vaatii, että maailmantalous ei sakkaa ja osakemarkkinat jauhavat noin keskimääräistä historiallista tuottoa seuraavat vuodet. En spekuloi tässä yhteydessä sitä, kuinka todennäköistä tuo on. Tulevaisuus sen näyttää. Pörssiromahdus laittaisi tietysti laskelmat uusiksi, mutta toisaalta tämän vuoden kaltaista pörssihurjasteluakaan ei tavoitteen saavuttaminen edellytä.

Vuoden vaihtumisen jälkeen laitetaan tämä vuosi pakettiin tarkempien lukujen valossa. Pysykää kuulolla. Hyvää Joulua ja vuoden vaihdetta lukijoille!

Nordnet heikentää Superluoton ehtoja

Nordnet on lähestynyt asiakkaitaan tänään hämmentävällä viestillä. Viesti on muotoiltu siten, että pikaisesti luettuna voisi kuvitella asiakkaan saavan entistä enemmän etua hyvin hajautettua salkkua vastaan. Viestissä ilmoitetaan näin: ”11.12.2019 alkaen Nordnetin Superluoton korkoalennuksen sekä rahoitusvälineiden lainoitusasteiden määräytymisperusteet muuttuvat. Voit kyseisestä päivämäärästä alkaen saada salkullesi lisää lainoitusarvoa, jos omistuksesi on hyvin hajautettu.

Tarkemmin asiaan perehtyessä käy ilmi, että kun aikaisemmin salkun lainoitusarvosta alle 40 % käyttöaste oikeutti Kulta-tason luottokorkoon (0,99 %), niin 11.12.2019 jälkeen kyseinen lainoitusarvon raja tippuu 20 prosenttiin. Käytännössä siis luottokorko nousee, jos olet käyttänyt salkussasi lainoitusta 20-40 % sen lainoitusarvosta.

Tämä on sinänsä ihan ok ja Nordnetilla on täysi oikeus tällainen muutos tehdä. Tosin Nordnetin vahvin valttikortti kilpailijoita vastaan muuttui nyt ässästä ristijätkäksi. Monen sijoittajan pitää maksaa nyt luottoa pois ja mahdollisesti realisoida omistuksiaan ellei halua lainakorkonsa nousevan.

Lisää tietoa Nordnetin sivuilta.

Uhrimentaliteetti estää menestymisen

Naamakämmen

Pistetään vaihteeksi verouutisoinnista innostuneena hieman kantaaottavampi kirjoitus tulille.

Mainittakoon heti kärkeen, että on olemassa paljon sairauden, tapaturman tai vastaavan väistämättömän onnettomuuden seurauksena pysyvästi heikompaan asemaan joutuneita ihmisiä ja seuraava kirjoitus ei käsittele heitä.

Suomessa on saanut entistä enemmän näkyvyyttä ajattelu, jonka mukaan menestyminen ja työn kautta ansaitut suuret tulot eivät ole henkilön itsensä ansaitsemia vaan lähinnä lottovoittoon verrattavaa hyvää tuuria ja täysin aiheetonta ”normaalien ihmisten” riistämisellä saavutettua hyvää. Varsinkin pääomatuloina ansaittu raha tuntuu olevan heti saatanasta seuraavana (pahempaan suuntaan, toki).

Tällainen ajattelu on tietysti ollut ihan perinteistä vasemmiston keskuudessa, mutta myös uskottavat tiedotusvälineet ovat julkaisseet vahvasti tähän suuntaan kallellaan olevia, uutisten muotoon maalattuja propagandapläjäyksiä viime viikkoina. Milloin minkäkin veroasiantuntijan suulla on ilmoitettu, että yhteiskunnan hyväosaiset, pääomatuloja nostavat henkilöt ovat asemansa vääryydellä saavuttaneet ja vähintäänkin kiertävät veroja kaikin mahdollisin tavoin (toki myös maksavat veroista suurimman osan, mutta eipä anneta faktojen haitata mehukasta ”uutista”).

Sapettaa. Jos en olisi näin kaunopuheinen, sanoisin että vituttaa. Itse en tuloillani veropäivän kateuslistoilla juhli, mutta terveenä ja tavoitteellisena ihmisenä sinne toki haluaisin joskus päästä. En todellakaan koe, että kyseisille listoille päätyneet eivät olisi tulojaan myös ansainneet. Uskon myös tähän: Yksikään ihminen, joka kuvittelee menestyvien yrittäjien ja hyvätuloisten riistävän köyhiä ja vievän leivän heidän suustaan ei tule koskaan tuolle listalle päätymään. Se on karu fakta. Joka tällaisen ajatusmaailman omaa, on asettanut itsensä uhrin asemaan ja ei sen mukaan pysty ohjaamaan itse kohtaloaan omilla valinnoillaan. Hän ottaa mitä annetaan, ja jos ei anneta (eikä kukaan tule kotoa Savukoskelta hyväpalkkaiseen työhön hakemaan), se koetaan huutavana vääryytenä ja muiden syynä. Näiden sankareiden mielestä vähäosaisten ahdinko on nyt ja aina hyvätuloisten sortokoneiston syytä. Uhri ei kuitenkaan asemastaan koskaan nouse, ellei muuta ajattelutapaansa. Kannattaa siis oikeasti pohtia, haluaako näiden uhrien joukkoon itsensä identifioida.

Koska kuitenkin lopulta kaikki uhrit ja ne paatuneimmatkin twitterin päivystävät kommunistit haluavat lehdissä kerran vuodessa listattujen hyvätuloisten rötösherrojen kerhoon, syvällä sisimmässään ja kitinästään huolimatta, päätyä, niin yksi vinkki:

Menkää töihin, älkääkä tuhlatko kaikkia tulojanne välittömästi turhaan paskaan!

Yllättäviä asioita voi seurata.

Parhaat sijoitukseni

Kulunut viikko ja varsinkin torstai oli monelle suomalaiselle piensijoittajalle synkkä. Runsaan hajautuksen ansiosta viikko ei ollut itselleni mitenkään katastrofaalisen huono, mutta osinkojen leikkauksia osuu omaankin salkkuun Nokian, Nordean ja Sampon myötä. Tästä ei kuitenkaan sen enempää, sillä heikomman pörssiviikon päätteeksi ajattelinkin muistella mieluummin onnistumisia.

Aloitin osakkeiden ostamisen ”tositarkoituksella” kesällä 2010. Jo näiden vuosien varrelle on mahtunut paljon onnistumisia ja myös huteja. Hutien joukosta löytyvät esimerkiksi klassinen Talvivaara, Biotie Therapies, Kinder Morgan ja Outokumpu. Näistä kuitenkin lisää joskus toiste, sillä kuten sanottu, nyt keskitytään hitteihin. Seuraavaksi siis esittelyssä kokonaistuottoprosenttien perusteella sijoitusurani onnistuneimmat ostokset kun tilannetta arvioidaan tänään ja huomioon otetaan yhä omistamani sijoitukset.

1. UPM +259 % (arvonnousu) + 80 % (osingot ja pääoman palautukset)

UPM ei ole ollut tällä vuosikymmenellä holdarille erityisen huono sijoitus: 259 % arvonnousua ja ostohinnasta jo 80 % on saatu osinkoina (brutto) takaisin. Tämä osake on ollut salkussani pitkään, sillä ainoa – valitettavan pieni – erä on ostettu lokakuussa 2011. Sijoitus on siis ollut mainio ja ainoa harmituksen aihe on pieni osakemäärä, jota ei ole tullut lisättyä alkuperäisen ostoksen jälkeen.

2. Elisa +225 % + 74 %

Elisa on yksi ensimmäisistä ostamistani osakkeista, joka löytyy yhä salkustani. Olen ostanut ensimmäisen pienen erän syyskuussa 2010 ja lisännyt osakemäärää huhtikuussa 2014. Osingoista olen saanut siis nauttia monta vuotta ja niiden lisäksi myös osakkeen hinta on noussut mukavasti.

3. Orion +164 % + 75 %

Myös Orion on ollut salkussa kauan. Ostoksilla on käyty tammikuussa 2012. Kyseessä on tasaiseen, joskaan ei aina nousevaan, osingon maksuun kykenevä osinkokone. Osinkojensa lisäksi kasvattanut myös markkina-arvoaan. Korkeammallakin kurssi on toki välillä ollut, sillä muutama vuosi sitten arvostustaso oli lievästi sanottuna optimistinen.

4. Deere & Company +130 % + 14 %

Deere on ostettu alunperin salkkuun vuoden 2014 elokuussa ja osakemäärä tuplattu 2016 toukokuussa. Yhtiö on kyennyt kasvattamaan tai vähintäänkin pitämään osinkonsa edellisen vuoden tasolla yli 20 vuoden ajan. Vaikka osinkotuotto ei kotimaisiin lappuihin verrattuna ole ollut valtava, suunta on oikea ja kurssikehitys hyvä.

5. Procter & Gamble Company +99 % + 24 %

Osinkoaristokraatti (korottanut osinkoaan 62 vuotta putkeen), joka on myös ollut salkussani melko kauan. Ensimmäinen erä on ostettu 2012 joulukuussa ja lisäystä tehty 2014 toukokuussa. Tasaista kasvavaa osinkoa ja vakuuttavaa omistaja-arvon kasvatusta.

Siinä tämän hetken Top 5. Salkusta löytyy lisäksi muutama muukin arvonsa lähes tuplannut osake ja osingot huomioiden kyseinen raja ylittyykin selvästi.

Metso kuuluisi tuottonsa puolesta myös tälle listalle, mutta Valmet-splitin ja myyntien takia en laiskana miehenä lähtenyt tuottoprosenttia laskemaan. Tuplauskerhoon kuuluisi myös Biohit lähinnä hyvän ajoituksen ja takavuosien isojen osingonmaksujen ja pääomanpalautusten takia. Sitä ei kuitenkaan salkussani enää ole eikä nykyiseen sijoitusstrategiaan mitenkään sopisi, joten tiputin senkin tältä listalta.

Joka tapauksessa, yllä olevasta listasta ja osakkeiden hankintahetkestä näkee, että aika tekee tehtävänsä. Varsinkin nyt kun takana on poikkeuksellisen pitkä nousumarkkina. Alkuvuosina osakkeita tuli joskus myytyäkin, mutta nykyään pysyn lähes poikkeuksetta ostopuolella. Yllä listatut osakkeetkin tulevat siis salkussa pysymään, ellei ihmeitä tapahdu.

Yhteenvetona: Vaikka vajaaseen kymmeneen vuoteen on mahtunut myös epäonnistuneita ja tyhmiäkin sijoituspäätöksiä sekä niistä seuranneita tappioita, osakesijoittaminen on ainakin toistaiseksi ollut taloudellisesti erittäin kannattava harrastus. Harrastus, joka on tuottanut kymmeniä tuhansia euroja ja paljon mielenkiintoisia hetkiä. Hajautus kannattaa aina muistaa, sillä ikäviltä yllätyksiltä ei voi välttyä. Suosittelen niistä huolimatta tätä harrastusta lämpimästi!

Lisää velkaa?

Lokakuun alussa uutisoitiin laajalti valtiovarainministeriön työryhmän ehdotuksesta, jonka mukaan suomalaisille asetettaisi enimmäisvelkamäärä vuositulojen perusteella. Esityksen mukaan velkaa saisi olla maksimissaan 4,5 kertaa kotitalouden bruttotulojen verran.

Ensin mieleeni tuli, että ongelmaa on lähdetty ratkomaan vähän turhan suoraviivaisesti velkaantumisastetta tuijottaen. Tämä kansantaloustieteessä usein käytettävä tunnusluku vertaa kotitalouksien velkaa käytettävissä oleviin vuosituloihin. Yksittäisen tapauksen kohdalla tällainen vertailu ei ole mielestäni kovin hedelmällinen, sillä se ei huomioi millään tavalla kotitalouden varallisuutta. Esimerkiksi 300.000 euron asuntovelka 60.000 euron vuosituloilla ei ole niin huolestuttava, jos velallisella on asunnon lisäksi miljoonan euron arvopaperisalkku.

Joka tapauksessa 4,5 kertaa vuosibruttotulo on useimmille aikamoinen läjä rahaa. Tai siis velkaa. Omassa yhden hengen kotitaloudessa tuo tarkoittaisi reilusti yli 300.000 euron velkataakkaa, jollaista en nykyvarallisuudellani todellakaan edes harkitsisi. Tällä hetkellä velkaa on selvästi alle puolet tuosta ”maksimimäärästä” ja silti velan määrä tuntuu ahdistavan suurelta. Ehkä vain pelkään velkaa liikaa? Ehkä pitäisikin ottaa reilusti lisää vipua sijoitussalkkuun ja isompaa lukaalia alle? Kyllä kai ne sentään valtiovarainministeriössä tietävät, missä riskirajat menevät.

Taidan kuitenkin jatkaa velan määrän suhteen toistaiseksi konservatiivisella linjalla. Saatan kuitenkin joutua aika lähelle määriteltyä riskiryhmää, jos hyppään osinkotulojen varaan esimerkiksi noin viiden vuoden kuluttua. Silloin asuntolainaa on todennäköisesti jäljellä vielä melkoinen siivu, mutta vuositulot tippuvat murto-osaan nykyisestä.

Ehkä tällainen katto ei muutenkaan keskivertokansalaista silmälläpitäen olisi ihan huono ratkaisu ylivelkaantumisen hillitsemiseksi. Huomioon pitäisi kyllä ottaa vuositulojen lisäksi myös kotitalouden rahoitusomaisuus lainapäätöksiä tehtäessä. Toivon ja uskon, ettei tässäkään maassa sentään ihan kaikki elä kädestä suuhun ja ”tili tyhjänä tilipäivään” -asenteella.

Osinko päivässä pitää päivätyön loitolla

Kuten yllä oleva kuvakin osoittaa, huomasin syyskuun osinkomerkintöjä katsellessani, että tapahtumia on enemmän kuin kuukaudessa arkipäiviä. Kvartaalin viimeinen kuukausi sisältää aina selvästi eniten osingonmaksajia, mutta kokonaisuutenakin tämän hetken osakesalkkuni tuottaa osinkoja 204 kertaa vuodessa. Muutama uusi, neljä kertaa vuodessa osinkoja maksava osake vielä tarvitaan, että jokaista vuoden työpäivää kohti saisi ainakin laskennallisessa mielessä myös passiivista tuloa.

Keskimääräinen yksittäinen osinko on tällä hetkellä suuruudeltaan reilu 36 € (miinus verot). Salkkuni on jo nyt erittäin hajautettu, mutta en näe mitään syytä rajoittaa omistamieni yritysten määrää. En seuraa yrityksiä erityisen aktiivisesti ostopäätöksen tekemisen jälkeen, koska en usko sen tuovan mainittavia lisätuottoja. Suurempien kurssireaktioiden yhteydessä selvittelen, että mistä on kysymys, mutta ei sekään paljoa aikaa vie. Tästä syystä voisin ottaa tavoitteeksi hankkia sen verran osakkeita, että osinkoja tulisi laskennallisesti vuoden jokaisena päivänä.

Tarvitsisin vähintään 25 000 €:n vuositulot, jotta voisin tarvittaessa ja halutessani jättäytyä pois palkkatyöstä. Jos pyöristetään vähän ylöspäin, niin tuo tarkoittaa 70 € päivässä. Tavoitteena voisi olla siis saatujen osinkosuoritusten määrän nostamista vielä 161 kappaleella ja keskimääräisen tilitapahtuman summan kaksinkertaistaminen. 40 kvartaalimaksajaa lisää, vanhojen omistusten lisäilyä ja ”muutama” osingonkorotus ja homma on paketissa.

Yksinkertaista, mutta taitaa tuohon vielä muutama vuosi mennä.

Valikoiva laiskuus

Kirjoitustauko pääsi venähtämään näemmä aika pitkäksi. Syitä tähän voisi keksiä useita, mutta kaikki olisivat tekosyitä. Yksi oikea syy kuitenkin on: laiskuus.

Laiskuus ei ole välttämättä pelkästään huono asia. Laiskat ovat kuulemma luovia. En nyt tiedä siitä, mutta itse olen aina ollut laiska. Pidän laiskottelusta ja rötväilystä, siitä että saa nukkua myöhään eikä tarvitse tehdä mitään. Varsinkaan sellaisia juttuja, jotka eivät huvita. Väitän, että luontainen laiskamaisuus suojaa jossain määrin stressiltä. Toisaalta olen myös velvollisuudentuntoinen. Teen sen, mitä on sovittu. Muuten alkaa ahdistamaan. Palkkatyöni olen aina hoitanut hyvin ja aina menneinä vuosina en ole siihen kuluneita tunteja edes laskenut. Tosin talkootyön tekeminen on jäänyt viime aikoina pois ja luovutan työnantajalleni vain sen ajan, josta on sovittu ja josta maksetaan (tai jonka saan pitää myöhemmin vapaana). Jos ei hommat siinä ajassa tule tehdyksi, niin jääköön tekemättä.

Aina en kuitenkaan ole laiska. Käytän aikaa ja energiaa ihan reilustikin sellaisiin asioihin, joiden tekemisestä pidän. Kiinnostuksen kohteet vain tuntuvat vaihtelevan melko jyrkästi. Esimerkiksi kirjoittamisesta en ole viime kuukausina inspiroinut, joten kuukausittaiset osinkopäivityksetkin ovat tähän blogiin jääneet tekemättä. Mutta ei tässä mitään ihmeitä ole tapahtunut, säästäminen on jatkunut ja osinkoja on ropissut tilille oikein hyvään tahtiin.

Joka tapauksessa – olin kirjoittamassa, etten ole siis pelkästään laiskotellut. Kirjoitin vuoden alussa ylös tavoitteita tälle vuodelle ja yksi tavoite oli juosta puolimaraton alle 1:40 aikaan. Juokseminen on hienoa silloin, kun pääsee sopivaan flow-tilaan. Talvella ja keväällä lenkkeily jäi erinäisistä syistä (laiskuus) todella vähiin, joten kyseinen tila oli kaukana kun toukokuussa lenkkareita alettiin sovittamaan jalkaan hieman useammin. Sykkeet olivat korkealla, vauhti hidas ja kulku kaikin puolin kankeaa. Mutta niin vain se kunto lähti nousuun, kun kilometrejä alkoi kertymään. Kesä- ja heinäkuun juoksin, töiden ja kesälomailun ohessa. Elokuussa kävin sitten mittauttamassa kuntoni ja juoksemassa puolimaratonin. Tulostaululla suorituksen jälkeen komeili aika 1:41 ja osia. Tavoitteesta jäätiin, mutta vain marginaalisesti. Olen siis tyytyväinen tulokseen. Tässä asiassa tilanne on hieman sama kuin jos yrittää säästää puolen miljoonan euron osakesalkun ennen itselleen määriteltyä tavoiteikää. Vaikka lopputuloksena olisi vain 480 tuhatta euroa niin ei ole syytä olla kovin pettynyt.

Asiasta puheen ollen, säästäminen on sujunut nyt kesän ja alkusyksyn autopilotilla. Salkku on tällä hetkellä ATH lukemissa, noin 160.000 eurossa. Osinkoja ennakonpidätysten jälkeen on elokuun loppuun mennessä tältä vuodelta kertynyt 3992 €. Isossa kuvassa tavoitevauhdissa, tai ainakin lähellä sitä, mennään.

Pyrin kirjoittamaan tänne hieman useammin (mutta en lupaa) – joko sijoittamisesta, säästämisestä tai jostain muusta. Yksityiskohtaisia kuukausitason osinkoraportteja en aio enää jatkossa koota, mutta jonkin tason seurantaa passiivisten tulojen kehittymisestä teen. Tavoitteena kun yhä on taloudellinen riippumattomuus.

Muistakaahan laiskotella!